lauantai 27. elokuuta 2011

Vapaailta

Pieni L meni eilen intistä lomalle lähtevän enonsa kanssa bussilla mummolaan täksi viikonlopuksi. Ihanan reippaasti vilkutti meille, eikä ujostellut yhtään hassussa asussa olevaa enoa.

Vietimme sitten vietimme poikaystäväni kanssa ihanan illan. Kävimme herkuttelemassa ihanassa kahvilassa ja seurasimme kaupungin hulinaa. Joen Yössä riitti vilskettä ja melskettä, me ei jaksettu jäädä kaupungille vaan käytiin ostamassa herkkuja, vuokrattiin pari leffaa ja kierrettiin pikku iltalenkki parin leijonapatsaan takia. Katseltiin ko. patsaita Wihosen pihassa  ja nythän tämä yritys on lopettanut ja erittäin suuret leijonapatsaat ovat saaneet uuden kodin Joensuun keskustasta erään omakotitalon pihasta. Oli aikamoinen näky!

Iltaa jatkettiin herkuttelujen merkeissä ja elokuvia katsottiin vähän toisella silmällä, sillä uudet asukkaat pääsi vihdoin muuttamaan naapuritaloon ja pitihän se katastaa millaisia naapureita saadaan! Nuorta porukkaa näyttää olevan, minä jo maalailin kauhukuvia ensi talven hurjista bileistä...

Muru kuitenkin lohdutti ja sovittiin, että ensi keväänä, kuussa X, muutamme heille. Jei! Odotan niin innolla muuttoa maalle, kyllä se maaseutu on lapselle parhain kasvuympäristö! Puhumattakaan siitä, että saadaan vihdoin ja viimein olla koko perhe kasassa, ei enää bussimatkoja, autoiluja, pakkaamista, purkamista, väliaikaisratkaisuja... Kaikista stressaavinta nykyisessä tilanteessa lienee se, ettei tunne olevansa kotona oikein missään, kun seilaa kahden paikan väliä ja tavarat on jatkuvasti pakattuna.

Oon ehkä jo vähän ottanut varaslähtöä muuttoa ajatellen, nimittäin kesävaatteet alkaa olla laatikoissa ja ajattelin laittaa ne murun mukaan maalle varastoon ensi kesää varten. Samoin oon alkanut mielessäni hahmotella sisustusta ja puutarhaa ja.... :) Laittamista on, mutta pikku hiljaa hyvä tulee!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti