tiistai 5. maaliskuuta 2013

Käytävää

Remontti on siis siinä vaiheessa, että uudet tapetit on seinässä ja katto on maalattu. Ylälistat on laitettu osittain. Vanhoissa vaatekaapeissa oli vanhat muoviset vetimet (eriparia!). Vaatekaapit ovat muutenkin hieman eri sarjaa, mutta miehen kanssa totesimme niiden olevan erinomaisessa kunnossa ja säästimme suuren summan rahaa, kun putsasin ovet kunnolla ja mieheni kiinnitti uudet vetimet (Ikea) vanhojen tilalle. Yhdessä kaapissa näkyy entisen vetimen reikä, mutta kertokoon se eletystä elämästä. Käytävän toisella puolella oli taso, jonka päällä pyökkipuiset kaapit. Kuten aikaisemmasta postauksesta huomaa, olivat kaikki kaapit jokseenkin eri sarjaa! Yläkaapisto poistettiin ja alakaapiston runko on tarkoitus jättää paikalleen. Pohdin vielä vaihtaisinko ovet vai maalaisinko ne. Yksi vaihtoehto on myös verho, mutta onkohan se kovin epäkäytännöllinen, kun kaapissa olevia lakanoita ja pyyhkeitä tulee käytettyä melko usein. Värimaailmakin on hieman hakusessa, tapettiinhan sointuu periaatteessa mikä vain. Pöytälevy vaihdetaan ja johtoja peitetään vielä.



Edistystä


Yläkaapiston tilalle mieheni laittoi tekemänsä hyllyn, minua tosin ärsyttää, kun sitä ei saatu laitettua keskelle, vaan se piti laittaa tukipuiden kohdalle, jotta ylipäätään pysyy seinällä (miksei seiniä rakenneta niin, että ne kestäisivät hyllyjen painon?????). Pidän mieheni ideasta käyttää harmaantuneita ja kuluneita lautoja hyllylevynä. Hän toteutti samanlaisen, mutta pienemmän hyllyn leikkimökkiin viime kesänä. Hauskaa, että hänkin on kierrätyshenkinen :)
Portaiden alla olevaan pikku soppeen sisustin ihanan lasten "kodin", eli siellä on nyt pikku keittiö, pöytä ja nuken sänky. Löysin eräästä sisustusliikkeestä kauniin maton, joka sopii "kotiin" hienosti. Jossain vaiheessa saatan laittaa sopen seinälle pari hyllyä, nyt on pakko vielä nauttia juuri tapetoidusta kauniista pinnasta. 

Maistuisiko kakku tai cupcaket?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti