torstai 18. huhtikuuta 2013

Tämän viikon ihanuuksia

Olen tietoisesti koettanut välttää tietokonetta kotioloissa, sillä kandin kirjoittaminen vaihtuu melko helposti kaikkeen muuhun tärkeään (tästä esimerkkinä mainittakoon sisustusinspiraatio-kuvakansioni, jotka olen jämptisti organisoinut huoneiden mukaan). En koe olevani mitenkään järjestyksen ihminen ja tietokoneellakin työskennellessäni aiheutan miehelleni harmaita hiuksia, sillä tallennan kaiken työpöydälle sen kummempia järjestelemättä... Siksi tämä yllättävä järjestelyvimma on todettava pakoiluksi varsinaisesta "työstä", eli kandin tutkielman kirjoittamisesta. :) Olen kuitenkin ottanut tällä viikolla sen verran valokuvia, että nyt on pakko päästä jakamaan teillekin ihanuuksia uusimmista projekteistani ja muista mukavista jutuista, joiden ansiosta olen malttanut ahertaa!


Ylläolevista nupeista suurimman osan hankin Saksasta, eräästä valloittavasta nuppi- ja lamppuliikkeestä. Putiikin posliininuppivalikoima oli mahtava ja ne oli järjestelty söpösti vanhaan apteekkarin laatikostoon. Tänään kävin Kiteellä ja mukaani tarttui muutama nuppi lisää. Tarkoituksenani olisi tehdä näistä naulakko tai sitten tuunaan olohuoneen modernia lipastoa hieman persoonallisemmaksi, saas nähdä! :)

Harmi, kun en ottanut kuvia ennen maalausta, mutta tässä on siis maalattu valokuvakehys, peilinkehys ja Pentikin kynttilä/amppeli-kippo mustalla spraymaalilla. Ostin maalin paikallisesta autotarvikeliikkeestä ja nämä sisustustuotteetkin ovat ale- ja kirpparilöytöjä, joten oman tyylisiä esineitä saa tuunattua TODELLA halvalla. Veikkaisin, että nämä kaunottaret ovat yhteensä maksaneet vain reilut 10 euroa! :) Mustan barokkityylisen kehyksen peili hajosi, mutta huomasin, että kehykset ovat  aika hauskan näköiset seinällä ilman peiliäkin.
Posti toi hurmaavan 12 x koti -sisustuskirjan, jossa esitellään 12 sisustusblogia pitävän bloggarin koti. Kuvat olivat todella kauniita, mutta suurimman plussan kirja saa mielenkiintoisista tarinoista ja haastatteluista, jotka usein puuttuvat sisustuskirjoista.

Posti muisti minua tänäänkin mukavalla itselähettämälläni paketilla! ;) Saksan tuliaiset siis saapuivat ja saimme mm. Knödel-valmispakkauksia ja muffinin tekotarpeita. Lapset saivat lisäksi joitain vaatteita ja neitokaiseni sai hurmaavan pöllötyynyn, jonka ystäväni osti tytölle tuliaiseksi! Saksassa on ihania pieniä kirjakauppoja, joiden postikorttivalikoimat ovat todella monipuoliset, niinpä tälläkin reissulla oli ostettava muutamia söpöjä postikortteja. Greengaten tiskiharja oli heräteostos, "kun halavalla sain!"

Suurin projekti, jota pikkuisen jo aloittelimme on olohuoneen tapetointi- ja maalausurakka. Olen kypsytellyt ideoita mielessäni pitkään, ja jo aika alkumetreillä hylkäsin ajatuksen tummista tapeteista. Olen pyöritellyt erilaisia ideakuvia ja Värisilmän tapettilehtistä milloin missäkin, joten visio olkkarin uudesta ilmeestä alkoi olla aika selkeä. Kriteereinä pidimme mieheni kanssa ajattomuutta ja sitä, että kuosi käy maalaistaloon. Lisäksi emme halunneet pienikuosista tai täysin yksiväristä tapettia. Maanantaina kävin yliopiston kirjastolla kirjoittelemassa kandia ja tapasin ystäviä, sekä sain viimein haettua tapettikirjat meille kotiin. Päätös oli todella helppo, sillä kotona vertailimme miehen kanssa vain kahta (!) tapettia keskenään ja lopulta päädyimme Boråstapeterin Easyup-tapettiin (kuvassa). Muistin lukeneeni jostain, että tapetti pitää valita jo olemassa olevien sisustuselementtien perusteella, joten raahasin keittiönpöydälle lemppariverhoni, tyynynpäällykseni yms. sisustustekstiilit. Oli aika ilmeistä, että valkoisen ohella pidän sittenkin myös muista väreistä, joten valitsemamme tapetti on sopivan neutraali jo olemassaolevien tekstiilien taustaksi. Kun palautin mallikirjat, sain ostettua tapettirullat kätsästi samalla reissulla! :) Lisäksi ostin pienen purkin valkoista kuultolakkaa, jota aion kokeilla tuohon puolipaneeliin. Myyjä veikkasi, ettei visioni tule onnistumaan, sillä paneeli on jo niin ikääntynyttä, mutta aion testata kuitenkin! Eilen otimme kaikki taulut, peilit yms. seiniltä pois ja mies paklaili seinien suurimpia reikiä. Meillä on siis aika keskeneräisen näköistä ja kunhan saan kandin päätökseen, niin alamme maalata kattoa, listoja ja puolipaneelia. Myöhemmin ohjelmassa olisi lattian vaihto ja keittiön remontti. Tekemistä siis riittää, joten nyt on motivaatiota tehdä opiskeluhommat loppuun! :P Katsotaan löytyykö samanlaista intoa sitten, kun remontti ei sujukaan niin joutuisasti... ;)
Olen vuosien saatossa keräillyt vinot pinot erilaisia sisustuskuvia inspiraatioksi, ne ovat todella suuri apu näin suuressa urakassa!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa remonttiaikaa! on se vaan niin kivaa nähdä sitten valmis lopputulos, vaikka välillä saattaakin usko loppua maalipurkkien ja tapettirullien keskellä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Odotan kyllä innolla lopputulosta, vaikka on tämä urakka kyllä aikamoinen... Jos valmis olohuone-keittiö vastaa visiotamme, niin voi sanoa, että oli tämä sen arvoista :P

    VastaaPoista
  3. Tulee varmasti tosi hieno, tuvasta meinaan. Toivottavasti ensi viikonloppuna ei ole joka paikka vastamaalattuna! Nuo posliininupitkin olivat mukavia. Tekisi mieleni laittaa tuontapaiset siihen kesämökiltä raahattuun lipastoon, jonka aioin laittaa saunaneteiseen.

    VastaaPoista
  4. Ei ole vielä ensi viikonloppuna mitään uutta :D Todennäköisesti todella tyhjää, ajattelin alkaa tyhjennellä olohuonetta :)

    VastaaPoista