tiistai 5. elokuuta 2014

Miniloma Kolilla

Tämä postaus meinasi ihan unohtua arkistojen kätköihin! Ajattelin hieman muistella heinäkuun ensimmäistä kesälomareissuamme ja vilautella lukijoille muutamia muistijaisia Kolin kauniista maisemista.

Vanhempani ovat tänä vuonna olleet huimat 30 vuotta yhdessä ja päätimme veljieni kanssa järjestää heille ikimuistoisen hääpäivän. Ikimuistoinen lahjastamme tulikin, siitä pitivät kitisevät ja kuumeiset lapseni huolen... :D 

Hääpäivälahjamme oli nimittäin mökkiviikonloppu Kolilla sekä illallinen paikallisessa ravintolassa. Vuokrasimme ison mökin, johon mahduimme koko sakki (eli 14 henkilöä ja koira) ja tarkoituksena oli siis viettää stressitöntä ja iloista aikaa yhdessä. Koska mukana oli lapsia, oli ohjelmakin sen mukaista, eli rentoa ja jaksamisen mukaan tehtävää.




Meidän perheen osalta loma meni sairastellessa ja saatoimme ehkä olla vähän stressaantuneita ja häiritä muiden yöunia  (sekä kaiken lisäksi tartuttaa pöpöt heihin)... Toisaalta pakko myöntää, että pienten lasten kanssa reissatessa on varauduttava kaikkeen, johon neljä lasta aikuisiksi kasvattaneet vanhempani ovat ehkä jo tottuneet! ;)

Viikonloppuun kuului sairastelun lisäksi kävelyä ja leikkimistä rannalla...






Uimista ja hiekkaleikkejä toisella rannalla...



Lasten kinastelua mummosta (mummolla taisi olla aina joku syliteltävä)...



Kiipeilyä Kolille ja upeita maisemia...








Herkuttelua...


Lekottelua ja mukavaa yhdessäoloa...


Annos liikuntaa...



Lisäksi osa meistä sai nauttia myös makoisista unista!


Vaikka sairastelut rasittivatkin hieman, jäi lomasta (ainakin näiden superkivojen kuvien perusteella) mukaviakin muistoja! Kiitoksia siis kaikille, jotka olivat mukana! :)

---

Im Juli hat meine Familie eine Wochenende in Koli verbracht. Wir waren da mit meinen Eltern und Brüdern (und mit ihren Familien), weil meine Eltern ihre Perlenhochzeit gefeiert haben. Unser Ausflug war sehr schön, obwohl die Kinder ziemlich krank waren... Die Landschaften und das Wetter waren wunderschön, und wir könnten einiges machen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti